Arkisto | Twitter RSS feed for this section

Twitter – Mikä on #FollowFriday?

9 Maa

Jos tsekkasit aiemman Twitter-postauksen ja kävit väijymässä Jussin vasta-alkajien Twitter-oppaan, sun pitäis tietää nyt jollain tavalla mikä on #hashtag.

Meitsille vielä syvimmältä olemukseltaan vähän hakusessa oleva konsepti, mutta aion taittaa tän vielä voitoks.

Perjantaisin vasta nuppi meneekin sekaisin kun tuhannet ja taas tuhannet mäjäyttää twiitteihin #FF tai #FollowFriday hashtagin.

Kysyin asiasta jätkiltä ja ne kertoi, että kyseessä on Twitterissä spontaanisti syntynyt tapa suositella muille mielenkiintoisia seurattavia. Tää hässäkkä kuuluu nyt siis globaaliin perjantaiperinteeseen.

Kaikki alkoi vuonna 2009 tästä tweetistä.

Käytännössä homma menee vaikkapa näin:

  1. Lisäät tweettiin (alkuun, loppuun, tai mihin tahansa) hashtagin FF tai FollowFriday. Eli #FF tai #followfriday
  2. Lisäät tweettiin @-alkuisen käyttäjänimen jota haluat suositella muille seurattavaksi. Yhden tai useampia. Esimerkiksi siis meikäläisen @getsomehassan.
  3. Lisäät halutessasi perustelut sille miksi suosittelet juuri tätä käyttäjää. Esimerkiksi: Hieno ihminen ja päivä päivältä kovempi luu!

Esimerkki-tweettaus näyttäisi nyt about tältä:

Vaadin, että suosittelet mulle mielenkiintoista jengiä seurattavaksi!

Twiiiit,

Pablo

Mainokset

Twitter – Tilin perustaminen

2 Maa

Suuri päivä!

Mä oon Twitterissä!

Oon aina pitäny ajatusta koko Twitteristä typerimpänä ikinä. Käsi ylös jos oot ajatellu samoin!
Kunnes… Juttelin jätkien kans ja hiffasin et oon ehkä kelannu tän homman ihan väärin päin!

Kun joskus kuulin et mestan idea on täräytellä eetteriin 140 merkin pituisia viestejä (”tweettejä”) mietin tietenkin ekaks omaa napaani ja et mitä sanottavaa mulla on.
Ketä muka kiinnostaa et mä oon just ulkoiluttanu koiraa, käyny salilla & solkussa, ja pessy pyykkiä!?

Toisaalta… Mehän halutaan puhua! Kertoa meidän omia juttuja. Työntää niitä kaikkien muiden korvakäytävään.
Ja mitä jos onkin niin, et sul on jotai mitä sä haluu myydä. Puhuminen ei edes riitä. Sä haluut huutaa. Koko ajan. Se on kai vähän niinku meidän luonteessa.

Mut tos onkin se juttu, mitä mä oon nyt alkanu kelaamaan tän Twitterin osalta. Et voisko täs olla kyse jostain muusta kun et mä teen sinne tilin ja alan huutaa. Mitä jos mä menisinki eka kuuntelemaan?

Ei tän tyyppistä avointa kuuntelu-mestaa ole ollu aikasemmin.

Joku hemmo sano et tää sosiaalinen media on ku jättimäinen kahvila ja cocktailkekkerit yhdistettynä ja siirrettynä nettiin.
Mä oon ainaki niin sniikki jätkä, salapoliisi, vakooja, ninja, ja kaikkee niitä yhdessä, et mua kiinnostaa mitä naapuripöydässä puhutaan.
Sensorit värähtää heti jos jossain puhutaan meitsistä.

”Se Pablo on niin kuuma. Luonteeltaan sekä lämmin, että tulinen. Mun sydän sulaa.”

Ja ku kuulen jotain tollasta, niin en mä nyt ainakaan vaan tuijota tyhjällä katseella. Vaan meen tietysti sanoo, et hei thänks lämpimist sanoista ja et siisti juttu!

Ihan huikeeta et tota on mahdollisuus duunata täällä netissä tosi helposti!

Nyt täytyy vaan opetella navigoimaan kaiken tän hulluuden keskellä. Mut mä oon nälkänen.

Mä kerron teille sit miten menee.

Ainiin… Melkein unohdin. Jos sua mietityttää miten tää homma nyt käytännössä etenee sun omalla kohdalla nollapisteest tonne tweetteihin asti, niin kandee tsekata Jussin huippu opas tästä Twitter-hommasta!
Mä luin sen ja homma alko skulaa välittömästi!

Vaadin, et rekkaat ittes Twitteriin, nimittäin en malta odottaa et kuulen teistä ja mulla on mahdollisuus vastata!
Oon myös 100% varma et saatat löytää siltä vielä jotain muakin siistimpää!

Mitä sä oot funtsinu tästä tweettimaailmasta?